maanantai 15. elokuuta 2011
Koe-eläinkurssi Konnevedellä
Joka vuosi elokuussa järjestetään biologian aineopintoihin kuuluva, tosin valinnainen, koe-eläinkurssi yliopiston tutkimuskeskuksella Konnevedellä. Tämä kurssi yhdessä biologian tai muun soveltavan maisterin tutkinnon kanssa antaa pätevyyden suorittaa eläinkokeita. Yleensä kurssi tulee nopeasti täyteen, enkä ollut tajunnut sille keväällä ilmoittautua, mutta onnekseni tänä vuonna oli tullut peruutuspaikkoja, joten pääsin mukaan vielä viime tingassa. Kurssilla opetetaan mm. koe-eläinten käsittelyä, verinäytteiden ottoa yms. tarpeellisia taitoja, jotka voivat tulevaisuudessa työelämässä tulla eteen. Ensimmäinen kurssipäivä on nyt ohi ja tähän asti kaikki on ollut mahtavaa. Ensinnäkin itse tutkimusasema on kauniissa ympäristössä ja asemalta löytyy mm. sauna, grillikota, takkaterassi, ruokala, pieni kirjasto, tutkimushuoneita yms. Ruoka oli hyvää ja päivän luennoitsija yksi parhaista joita olen koko opiskeluaikanani saanut kuunnella. Illan kalademo oli myöskin mielenkiintoinen, ja opin paljon uutta, jota en muuten pääsisi oman alani (solu-ja molekyylibiologian) labroissa tekemään, esim. ottamaan verinäytteitä. Opettaja näytti myös miten kala fileroidaan- taito, jonka olen ruokaintoilijana halunnut oppia jo pitkään. Tästä tuntuisi tulevan yksi mukavimmista kursseistani, vaikka todennäköisesti myös yksi työläimmistä sillä aikaa on vain kolme viikkoa ja uutta asiaa paljon. Jokatapauksessa aion ottaa kurssista kaiken irti ja nauttia opiskelusta kauniissa ympäristössä ja mukavassa seurassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti