torstai 8. joulukuuta 2011

Terveisiä vuoden lopulta

Syyslukukausi on lopuillaan ja taas saa ihmetellä mihin se meni. Loka- ja marraskuu olivat tänä vuonna niin kiireisiä ettei niistä muista juuri muuta kuin pitkät päivät ja väsymyksen. Univelat on onneksi ehtinyt jo nukkua takaisin kun kursseja on saanut suoritettua loppuun ja kiireet ovat ehtineet jo perinteiseen tapaan helpottaan näin joulukuun puolella. Tuntuu todella oudolta ajatella että oma opiskeluaikani lähenee loppuaan. Tavoitteena olisi siis saada kaikki maisterikurssit tehtyä huhtikuun loppuun mennessä, jonka jälkeen jäljellä olisi enää työharjoittelu ja varsinainen gradu. Toisaalta olo on helpottunut kun ei tarvitse enää kovin montaa tenttitulosta stressata, mutta toisaalta myös haikea kun jää monta mielenkiintoista kurssia suorittamatta ajan puutteen takia. Jospa sitä saisi jatko-opiskelu paikan ja voisi jatkaa mielenkiintoisten asioiden opiskelua. Odotan myös innolla tilaisuutta päästä tutkimaan minua kiinnostavia asioita ja suunnittelemaan  tutkimusasetelmia.

Näin maisterivuonna opinnot ovat olleet hieman haastavampia kuin kandivaiheessa, mikä selittää mainitsemani väsymyksen ja kiireen. Asioita on opiskeltu paljon tieteellisistä artikkeleista ja monissa tehtävissä on joutunut itse päättelemään vastauksia ja siis oikeasti käyttämään aivojaan kun suoraa vastausta ei enää löydykkään kirjasta. Vastauksiaan täytyy siis harkita enemmän ja osata perustella omat päätelmänsä. Juuri näin sen pitäisikin olla. Vastauksen kopioiminen suoraan kirjasta kun ei mielestäni mittaa mitään muuta kuin lukutaitoa, eikä siten myöskään opeta ajattelemaan omilla aivoillaan. On myös kiva tunne kun joku on oikeasti kiinnostunut ajatuksistasi ja päätelmistäsi, ja niistä saa vielä palautettakin. Muutamilla kursseilla on saatu kunnon keskusteluakin aikaan, mikä tuntuu olevan yllättävän vaikeaa suomalaisten kesken ;).

Ennen kevätlukukauden alkua on onneksi vielä joululoma, jolloin ehtii hieman levätä ja valmistatua viimeisiin koitoksiin. Tilasinkin itselleni jo lomalukemista Amazonista. Lisäksi aion ehtiä leipomaan jouluherkkuja ja viettämään aikaa perheen kanssa, ja varmaan lipsahdan lueskelemaan muutamia artikkeleitakin, joita olen joutunut kiireiden takia jättämään odottamaan. Joululahjaostokset olen ehtinyt jo onneksi tehdä, joten nyt oikeastaan vaan odotan että saan tämän vuoden viimeiset tentit tehtyä ja muut työhommat hoidettua, jotta pääsen nauttimaan joulunajasta. Saatan vielä kirjoitella tämän vuoden puolella tänne blokiinkin, mutta facebook sivuani päivitän jokatapauksessa useamman kerran viikossa, joten sitä kautta voi paremmin seurata minua kiinnostavia luonnontieteiden juttuja ja opintoihin liittyviä asioita, joten siellä kannattaa vierailla ahkerasti. Hyvää loppuvuotta ja lomia kaikille!

Talvisin terveisin,
Marjut

Biologian laitoksen pikkujouluissa SMB- ryhmämme taidonnäytos piparkakkutalosta, josta muovautui piparkakku DNA. Meidän osastomme myös voitti koko neliosaisen kisan osastojen välisessä kisailussa :).