lauantai 24. syyskuuta 2011

Lukutoukka


Tein taas löytöjä Jyväskylän kaupungin kirjastossa. Siellä on kohtuullisen hyvä valikoima yleissivistävää tiedekirjallisuutta, ja tällä kertaa nappasin mukaani mm. Stephen Jay Gouldin "Ihmeellinen elämä". Gould on ensimmäisiä tiedekirjailijoita, joita luin teini ikäisenä, mutta tähän teokseen en kuitenkaan ole aikaisemmin törmännyt. Tiedekirjallisuutta käännetään harmillisen vähän suomeksi, ja taas englannin kielisiä teoksia ei juurikaan löydy kaupungin kirjastoista. Joskus tilaan kirjoja Amazonin verkkokaupasta, josta niitä saa melko edullisesti, tai jos käyn ulkomailla niin käyn metsästämässä löytöjä sikäläisistä kirjakaupoita. Välivuoteni aikana Belgiassa ostin parikymmentä uutta kirjaa, joista monet olivat kevyttä tiedekirjallisuutta. Kirjoja sai Brysselin Waterstonesta usein osta 3 maksa 2 tarjouksella. Myös Lontoon reissulta palasin kassi täynnä kirjoja, mm. aivan mahtava Richard Dawkinsin editoima "The Oxford Book of Modern Science Writing", jota olin himoinnut jo pidemmän aikaa :). Onneksi nyt kun on vielä yliopistolla opiskelijana voi hyödyntää myös yliopiston kirjastojen laajan ja monipuolisen valikoiman. Sieltä löytyy myös englannin kielistä kaunokirjallisuutta, jonka lukemisesta myöskin pidän. Tässä linkki Jyväskylän Yliopiston kirjaston sivuille, joilta löytyy runsaasti tietoa mm. kokoelmista, lainaamisesta, tiedonhausta yms. tarpeellisista asioista.
Ja tässä vielä Keski-Suomen kirjastoverkon sivut

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Opiskelijan oikeudet

Täältä löytyy listattuna opiskelijan oikeuksia liittyen yliopisto-opiskeluun. Kannattaa lukaista lista läpi, sillä ainakaan minä en ollut kaikkiin näihin aikaisemmin törmännyt vaikka olen opiskellut jo useamman vuoden yliopistolla. Esimerkiksi sairausloma asiat voivat tulla jossakin vaiheessa ajankohtaisiksi, joten niistä on hyvä olla perillä jo etukäteen ettei turhaan kuluta opintotukikuukausia jos sattuu sairastumaan pitemmäksi ajaksi.

http://www.jyy.fi/fi/jasenyys/jyyn_oppaat/opiskelijan_oikeudet/?id=145

Opiskelijoiden edunvalvonnasta vastaa ylioppilaskunta, jonka puoleen voi kääntyä ongelmatilanteissa.

http://www.jyy.fi/fi/jasenyys/opiskelijan_edunvalvonta/?id=163

Ja aihetta hieman hipoen, eli tässä vielä linkki Nyyti Ry:n sivuille. Nyyti Ry " edistää ja tukee opiskelijoiden henkistä hyvinvointia ja elämänhallintaa."
http://www.nyyti.fi/

perjantai 9. syyskuuta 2011

Bio- ja ympäristötieteiden laitoksella tehtävä tutkimus

On perjantai ilta ja ensimmäinen viikko syyslukukaudesta takana. Vaikka viime kuukauden eläinkoekurssilla ehti jo totutella taas opiskelun täyteisiin päiviin, on olo näin viikon päätteeksi taas väsynyt. Enkä edes osallistunut yhtiinkään lukukauden avajaisbileisiin, joita tällä viikolla jo järjestettiin. Sen sijaan olen koko viikon perehtynyt bakteerien ja niiden virusten, eli faagien, kasvatukseen labrakurssilla. Kurssilla mm. kasvatamme ja analysoimme faagi mutantteja, ja yritämme löytää ja eristää faageja myös ympäristöstä. Eilen aamulla kävinkin matkalla yliopistolle nappaamassa vesinäytteen Kuokkalan sillan alta. Ensi viikolla sitten nähdään mitä siellä kasvaa, ja jos hyvin käy niin löydetään faagejakin.



Virustutkimus onkin yksi bio- ja ympäristötieteen laitoksemme vahvuuksia täällä Jyväskylässä. Professori Jaana Bamfordin ryhmä on osa virustutkimuksen huippuyksikköä, joka on jaettu Helsingin yliopiston kanssa. Ryhmä tutkii mm. virusten genomeja, niiden rakennetta ja toimintaa, sekä virusten vuorovaikutuksia isäntiensä kanssa. Tässä linkki, josta löytyy lisää tietoa Bamfordin ryhmän tutkimuksista ja julkaisuista.
https://www.jyu.fi/bioenv/en/divisions/smb/virus

Meillä on myös toinen tutkimuksen huippuyksikkö laitoksellamme, professori Anneli Hoikkalan johtama evoluutiotutkimuksen huippuyksikkö. Evoluutio oli jo yläasteella yksi biologian suosikkiaiheitani, kenties koska se selitti hyvin loogisesti ja konkreettisesti eliöiden kehityksen ja sopeutumisen ympäristöön. Sen voisi ajatella olevan koko biologisen tieteen perusta, ja mielestäni evoluutioteorian tunteminen ja sen ymmärtäminen pitäisi siksi olla osa yleissivistystäkin. Jyväskylässä evoluutiotutkimus keskittyy geneettisten ja ekologisten tekijöiden välisiin vuorovaikutuksiin evoluutionprosessin aikana. Tekisi mieli kirjoittaa evoluutiosta enemmänkin, mutta jotta ei juttu karkaa käsistä, niin tässä on linkki josta löytyy tietoa Hoikkalan ryhmästä, ja evoluutiosta löytyy lukuisia hyviä teoksia varmasti jokaisesta Suomen kirjastosta.
https://www.jyu.fi/bioenv/en/divisions/eko/coeevolution/main

Huippututkimusyksiköiden lisäksi laitoksellamme tehdään tutkimusta myös muilla osastoilla esim. akvaattisten tieteiden puolella tutkitaan mm. vesieläinten ekologiaa ja tauteja, ja ympäristötieteiden puolella mm. järvien ekotoksisuutta. Omalla osastollani, eli solu-ja molekyylibiologian puolella, tehdään tutkimusta virusten lisäksi myös mm. bioinformatiikassa, biomolekyylien spektroskopiassa, sekä biokemiassa näin suuripiirteisesti kerrottuna. Näistä löytyy tarkempaa tietoa tästä linkistä:
https://www.jyu.fi/bioenv/tutkimus

Jatkossa tulen kertomaan myös muiden laitosten tutkimuksesta tiedekunnassani, jahka vain opinnoiltani ehdin bloggailemaan. Tietoa eri tutkimuksista löytyy myös matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan sivuilta, kunhan jaksaa hyppiä muutaman linkin läpi niitä etsiessä.